Weekend-festivaalista sakkoja
14.12.2012
Espoon Luukissa 17.-18. elokuuta järjestetyn Weekend Festivalin järjestäjät saivat sakkorangaistukset kokoontumisrikkomuksista. Poliisi oli antanut järjestäjille ennen tapahtumaa kokoontumislain perusteella useita määräyksiä liittyen tilaisuuden järjestelyihin. Tilaisuuden aikana kävi kuitenkin ilmi, että järjestäjät eivät olleet kaikkia määräyksiä noudattaneet. Puutteita havaittiin muun muassa liikenteenohjausjärjestelyissä, järjestyksenvalvojien määrissä ja toiminnassa tilaisuuden aikana. Luukkiin johtava Vihdintie ja useat pääväylät jumiutuivat täysin valtavan liikennemäärän vuoksi varsinkin perjantaina 17. elokuuta. Osalta ihmisistä jäi ruuhkien vuoksi näkemättä useita konsertteja. (toim.huom.) Toivottavasti järjestelyt onnistuvat ensi kerralla paremmin, mikäi tilaisuus järjestetään uudelleen. Lähde: Metro |