Kalajärvipäivän satoa
16.6.2012
Perinteiset Kalajärvi-Seuran kesäjuhlat pidettiin hyvän sään helliessä lauantaina 16.6. iltapäivällä. Tilaisuudessa kävi arviolta yli 300 henkeä. Kalajärvipäiviä vietettiin perinteisesti Saudarkrokurin leikkipuistossa Kalajärven keskustan tuntumassa. Puistoon saapui paljon lapsia ja aikuisia nauttimaan aurinkoisesta lauantai-iltapäivästä. Tänä vuonna ohjelmassa oli jo toista kertaa kalajärveläisistä koottu RadiusOne-bändi. Vierailevana artistina esiintyi Sakari "Nestor" Leppänen. RadiusOne esitti nyt uuden setin Suomi-rokkia ja ulkomaisia pop- ja rock-klassikoita. Bändin suosio oli suuri ja toivomme, uutta keikkaa ensi vuodelle jo nyt. Lasten lelukirpputori veti ostajia ja myyjiä, kuten ennenkin ja tapahtuman ilmaistarjoilu maistui menon ja meiningin ohessa. Tarjolla oli mehua, kahvia ja pullaa sekä tietenkin makkaranpaistoa ja lapsille vielä jäätelöäkin. Vain arvat sekä aasiratsastus maksoivat muutaman kolikon verran, mutta niistä maksoikin mielellään, sillä arpajaispalkinnot olivat ensiluokkaisia mm. Huimalan perhelippuineen, McDonaldsin ateriakortteineen sekä Kalajärven oman Pieni Hiushuoneen kampaamotuotteineen. Lasten leikkikilpailuissa kisailtiin monenlaisissa taitoa vaativisa lajeissa. Hauskana yllätyksenä päivän yllätysnähtävyydeksi saatiin ystävällisen järjestysmies Pekan klassisen komea amerikanrauta. Kalajärvi-Seura kiittää lämpimästi seuraavia yhteistyökumppaneitaan, jotka mahdollistivat Kalajärvipäivän: Eerola-yhtiöt, R.M. Heino, Kotijäätelö, Kalajärven sivuapteekki, Kalajärven Valintatalo, Pieni Hiushuone, Juhlamaailma/Ilmapallokeskus, Suomalainen kirjakauppa, Sinun Kimppu -kukkakauppa, K-supermarket Herkkupähkinä, Vaasan-leipomo, Huimala, McDonald’s Varisto sekä aasien emäntä Maisa. Kalajärvi-Seuran hallitus |