Kalajärvipäivä 2011

Paula ja Johanna
Ilkka ja Tomi
Antti
Janne ja Viki
"Kiertuerekka"
RadiusOne

KALAJÄRVIPÄIVÄN KRUUNASI OMAN BÄNDIN ENSIESIINTYMINEN

 

Kalajärvipäiviä vietettiin perinteisesti Saudarkrokurin leikkipuistossa Kalajärven keskustan tuntumassa. Puistoon saapui paljon lapsia ja aikuisia nauttimaan aurinkoisesta lauantai-iltapäivästä. Tänä vuonna ohjelmassa oli perinteisen tarjooman lisäksi jotain aivan uutta, sillä Kalajärvipäivillä esiintyi ensimmäistä kertaa bändi. Kalajärveläisistä koottu RadiusOne-bändi pistettiin kasaan viime keväänä Jari ”Viki” Sirkiän toimesta ja bändi harjoitteli ahkerasti kesäkaudellakin. RadiusOne esitti Kalajärvipäivän yleisön iloksi Suomi-rokkia ja ulkomaisia pop- ja rock-klassikoita. Bändin suosio oli suuri ja toivomme, uutta keikkaa ensi vuodelle jo nyt.

Lasten lelukirpputori veti ostajia ja myyjiä, kuten ennenkin ja tapahtuman ilmaistarjoilu maistui menon ja meiningin ohessa. Tarjolla oli mehua, kahvia ja pullaa sekä tietenkin makkaranpaistoa ja lapsille vielä jäätelöäkin. Vain arvat sekä aasiratsastus maksoivat muutaman kolikon verran, mutta niistä maksoikin mielellään, sillä arpajaispalkinnot olivat ensiluokkaisia mm. Huimalan perhelippuineen, McDonaldsin ateriakortteineen sekä Kalajärven oman Pieni Hiushuoneen kampaamotuotteineen.

Lasten leikkikilpailuissa kisailtiin yhdellä kädellä rantalentopallolla parin kanssa, sählypallojen tarkkuusheitossa sekä sähköisen reagointinopeuspelin näppäryydessä.

Hauskana yllätyksenä päivän yllätysnähtävyydeksi saatiin ystävällisen järjestysmies Pekan klassisen komea amerikanrauta.

Kalajärvi-Seura kiittää lämpimästi seuraavia yhteistyökumppaneitaan, jotka mahdollistivat Kalajärvipäivän: Eerola-yhtiöt, R.M. Heino, Kalajärven sivuapteekki, Kalajärven Valintatalo, Pieni Hiushuone, Purppurataivas, Klaukkalan K-Citymarket, Nestlé, Vaasan-leipomo, Huimala, McDonald’s Varisto, Lahja Rosa ja Kultajousi sekä aasien emäntä Maisa.